KOHTALON KÄSI

Pienesti kauhistunut ilme kasvoillani huomasin, että siitä on jo yli kuukausi kun viimeksi päivitin tilannettani tänne. Aika, se tuntuu kuluvan joskus liiankin nopeasti!


Nyt mulla oli kuitenkin hyvä hetki, olisi ollut aiemminkin useita - mutta vasta tänään jaksoin raahata itseni blogin äärelle. Ehkäpä annatte laiskuuteni anteeksi, onhan kohta sentään joulu.


Aloitin muutama viikko sitten työkokeilun eläinkaupassa, joka myös Faunattarena tunnetaan.
Siellä on mennyt kieltämättä mukavasti, vaikka 6-8 tuntia seisomatyötä käykin välillä jaloille.


Mun nuorisopoli käynnit lopetettiin, omasta tahdostani. Vaikka suuria notkahduksia mun voinnissa on ollut, en oikein koskaan ole osannut puhua tuntemattomille mielentiloistani.


Suoritin eilen hyväksytysti hygieniapassin, vain kolmella virhepisteellä! Meillä oli myös viimeinen koulupäivä, joten taas päästään sen tutun kysymyksen äärelle - minne haen seuraavaksi?


Syntymäpäiväni on myös huomenna, vihdoin tulee täyteen se kirottu ikä 17 vuotta.
Enää vuosi, niin alkaa tieni aikuisuuteen, en malttaisi odottaa.


Olin vähällä joutua lopettamaan rakkaan harrastukseni ratsastuksen, kun laitos ilmoitti ettei aio enää maksaa sitä. Mun reaktio tähän oli tosi voimakas ja otin ensimmäistä kertaa ihan kunnolla yhteen ohjaajan kanssa. Itkupotku raivarien jälkeen he yhtäkkiä ilmoittivatkin, että saan jatkaa.


Perjantaina on lähtö kotiin, pitkälle ja ansaitulle joululomalle. Hieman jännittää, sillä tiedän mitä odottaa. Hössötystä, kamalaa kiirettä ja sitä jos jotakin vihaan. Joulun pitäisi olla rauhallista aikaa.


Kuvaamaan en ole ehtinyt, kaikkeen muuhun on mennyt niin paljon aikaa. Lahjojen ostaminen ja niihin tarvittavien rahojen laskeminen, työt, harrastukset, synttärit - kauheasti tekemistä.


Onneksi jouluna yhdessä paketissa minua odottaa uusi, oma tietokone.
Se antaa mulle mahdollisuuksia käydä täälläkin kirjoittamassa useammin.
Eiköhän tämä kiirekin hellitä vuoden vaihduttua, uskoisin niin.


Mutta nyt täytyy jatkaa muita hommia.

Hyvää joulun odotusta kaikille blogini lukijoille!

PERIMMÄINEN TOTUUS

Vaikeuksien kautta voittoon - sanonnassa taitaa olla jotain perääkin.

Lopetin tallilla työharjoittelun, mielialani romahti totaallisesti.
Ohjaajat löysivät huoneestani hirttoköyden, viiltelin kolmesti päivän sisällä.
En ole kykenet kuin itkemään, tunsin itseni niin arvottomaksi.
Kaverit tekevät turhia lupauksia, ihmiset kehottavat puhumaan mutta eivät edes yritä ymmärtää.
Musta välitetään vain koska on pakko, tai siltä ainakin musta tuntuu.

Miksi mä pidän tälläisiä ihmisiä mun elämässäni?
Koska mulla ei ole muuta, en tahdo jäädä aivan yksin.
Mikä siis todistetusti pahentaisi mun oloa.

Mietin ihmisiä, kaikkia muita rakastetaan.
Mikä mussa siis on vikana?

Tiedän etten ole kuin muut, olen erillainen.
Enkä halua sitä  - toisaalta taas haluan.
Kun olin kiusattu, olin kaikkien silmätikku. 
Nyt taas, kaikki ovat unohtaneet mut. 
Jatkaneet elämäänsä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. 
Toivoin joskus olevani näkymätön, mutta jos se on tälläistä...
En tiedä haluanko sitä enää.

Miten nyt sitten menee?
Huomattavasti paremmin.

Aloitan todennäköisesti tammikkuussa Faunattaressa työkokeilun, mistä olen iloinen.
Mulla on täällä Kellokoskella yksi ystävä, jonka tuki on ollut korvaamatonta.
Hän itseasiassa kirjoitti musta kokonaisen postauksen blogiinsa.
Jos haluat nähdä sen paina TÄSTÄ.

Suosittelen kyseistä blogia muutenkin lukulistalle lisättäväksi, koska:
- Jenni on aivan älyttömän taitava kuvaamaan
- Ulkoasu on ihailun arvoinen
- Hyvä kirjoittaja, monellakin tapaa. 
- Kertoo asioista avoimesti
- Eikä varmasti vastaa kommenttiisi tylysti!
- Monipuolinen, löytyy tekstiä kera loistavien kuvien ja jopa videoita.
- Mielenkiintoiset aiheet.

Tänään oli luvassa heppailua, tässä kuvat olkaa hyvät!

Kuvista, sekä kivasta päivästä kiitokset Jennille! ♥

Nyt täytyy saada äkkiä tämä postaus päätökseen, 

oon nimittäin ollut koneella kohta 10 minuuttia yliaikaa..

Kuulemisiin!

HIRVEÄ HYMY

 Kadotin elämäniloni ja itseni, joten jäljelle jäi vain..

Ei mitään.

Pitkästä aikaa taas blogin parissa.

Mun on pitänyt jo muutamaan otteeseen päivittää tänne tilannetta, mutta ilmeisesti olen keksinyt parempaa tekemistä. Itseasiassa joskus mielessäni käy, pitäisikö lopettaa kokonaan. Ehkei tämä olekaan mua varten.
 

Laihdutus -  ei etene, olen lähtöpisteessä jälleen. Mulle tuli hetkellisesti "hyväksyn itseni tälläisenä kuin olen" vaihde päälle. Tällä hetkellä olen toista mieltä. Musta tuntuu jatkuvasti, ettei mulla ole oikeutta tunteisiin koska olen läski ja ruma. En ansaitse onnea tai rakkautta, vaikka ne ovat ainoat asiat joita kaipaan. Mietin usein myös, miksi mä olen niin yksin? Mua kookkaammatkin ihmiset saavat ystäviä.

Mikä mussa siis on vikana? Haluaisin kovasti tietää, saada kysymyksiini vastauksia. Sitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, luulisin.

Jos olisin ajatellut järkevästi, olisin jo nukkumassa. Huomenna on jälleen aikainen töihin nousu.

Mun pitäisi kai olla iloinen, että mun haluttiin jatkavan siellä tallilla.  Epäilen jatkuvasti sitä, teenkö oikean valinnan, onko musta noin ruumiilliseen työhön?

( Huh, mun teksti ei kadonnut vaikka netti kaatui äkillisesti. )

 Kaivoin tänään vanhoja youtube arkistojani ja löysin biisejä ajalta, jolloin olin todella masentunut.
 Aluksi tuntui oudolta kuunnella niitä jälkeenpäin, se aika tuntui vain niin kaukaiselta.

 Kerron nyt salaisuuden...
 Otin yhtenä päivänä yliannostuksen lääkkeitä.
 Tiedän, olin hyvin epätoivoinen eikä se määrä tappamaan olisi läheskään riittänyt.
 Mutta ne kouristukset mitä se aiheutti, olivat varmasti kauheimpia mitä olen eläissäni kokenut.

 Jouduin myös poliisien kanssa tekemisiin, pitkästä aikaa.
 Sain oikein saattuen laitoksen ovelle asti. Siitä vasta riemu ratkesi.
 Mut pistettiin jopa kusitesteihin - tämän siis suoritun ohjaajan valvovan silmän alla.
 Kuinka ahdistavaa.. Nyt kaikki ovat saaneet päähänsä, että käytän kannabista.
 Tämä johtuu vain siitä, että testissä kannabiksen kohdalla oli vain HAALEA VIIVA.
 - Mutta viiva kuitenkin! En ole koskaan edes harkinnut käyttäväni huumeita, vaikka niitä on mulle tarjottu. Valtion ilmaisen taksi kyydin sain kyllä ihan muista syistä. Mulla paloi nimittäin käämit erääseen kusipäähän ja heitin tätä kananmunalla. Kyllä, kananmunalla. Typerää, hyvähän se jälkeenpäin on sanoa.

Ainiin, se vuokatin reissu.
Sanon vain, ettei se mennyt lähellekkään niinkuin piti.
Säätkään eivät olleet suotuisia valokuvaamiselle, joten saldoa ei juurikaan kertynyt.
Kaikki kuvat joita sain, olivat laadultaan enemmän tai vähemmän paskoja.

Se siitä lörpöttelystä.

Jos jotain positiivista haluatte kuulla, niin olen kohta saanut suoritettua ensiapukurssin, josta muuten löysin muutaman uuden tuttavuuden. Olen myös käynyt ratsastamassa yhtä uutta hevosta, entisen vuokrattavan lisäksi.