Hyrr, mun räpylät nakkisormineen ovat aivan jäässä.
Oon istunut tässä koneella siitä lähtien kun tulin pääsykokeista.
Arvatkaapas mitä tekemässä..
No niitä pirun rästejä, jotta pääsisin luokalta.
Muut kyllä väittää uskovansa muhun, siihen että voin selvitä tästä kunnialla.
Tosin, onko noihin luottamista.
Mun hermot on olleet tänään koetuksella.
Ensin koulupalaveri, sitten pääsykokeet!
Itseasiassa se koko kutsu tuli aivan yllätyksenä.
Olin varma, etten pääse mihinkään, vaan jatkan kymppiluokalle.
Onhan se edelleen mahdollista, sillä kuuleman mukaan audiovisuaaliseen
on vaikea päästä sisään, sillä hakijoita on niin paljon.
Sen kyllä huomasin tänään.
Meitä oli ainakin kaksikymmentä.
Aika alkoi 12.30 ja loppui 15.30, huh.
Kaiken lisäksi, tehtävätkin oli aika haastavia, mun mielestä.
Saa nähdä miten käy, vai käykö mitenkään.
Sanonpahan vaan, että mua ei haittaa vaikken sinne pääsiskään.
Mulla on toinenkin vaihtoehto. Tosin ehdin jo innostua, kun näin haastattelijan rustailevan plussia paperiin.
Jos ei muuta, niin ainakin mun lennokas ennakkotehtävä taisi tehdä vaikutuksen.
Siinä näki taas, millaista mun huumori on parhaillaan. :D
Lisää iloisia uutisia. Mulla on neljä lukijaa, mitä ihmettä?
Viime blogia pidin ainakin vuoden, enkä saanut yhtään.
Mikä on muuttunut, ken tietää.
Sain myös haasteen, jonka aion toteuttaa ensi kerralla, sillä nyt ei ole enää kauaa aikaa ennen kuin salkkarit alkavat.
Voi kyllä, mä seuraan sitä sontaa.
Tämä oli vain tälläinen nopea kuulumis rustailu.
Enempää yhtään järkevää tekstiä en juuri nyt saa ulos suustani.
Tunnen vain olevani onnellinen.
Loppuun vielä ḱuvia, jotka kauan sitten lupasin.
Nämä ovat omia lempiotoksiani ♥
Meno nuorisokodissa on lähtenyt käsistä.
Kaikilla on jotain toisiaan vastaan, uudet nuoret ovat sekoittaneet pakan täysin.
Mun oma epävakaa tila ei auta yhtään asiaa. Kaikki on sekaisin, aivan liian sekaisin.
Ennen oli niin rauhallista. Mä tunsin jo melkein viihtyväni siellä, se oli mulle toinen koti.
Enää ei tunnu samalta. Mua ahdistaa päivittäin. Odotan vain, että pääsen lomille hetkeksi pois sieltä.
Nyt istun kirjastossa, tekemässä tätä postausta.
Tää on ainut tilaisuus kirjoittaa, muulloin en oikein koneelle pääse.
Kuvia mulla ei taaskaan ole antaa, en mä tajunnut niitä tänne mukanani raahata.
Ehkä sitten joskus toiste.
Mun koulunkäynti ei näytä taaskaan kovin hyvältä.
Oon ollut niin paljon pois, että mun on vaikea kiriä.
Mun peruskoulun läpi pääsy on vaakalaudalla.
Mua pelottaa, kuinka kestän toiselle luokalle jäännin, jos niin käy.
Romahdanko taas aivan täysin?
Nukun päivät ja itken yöt.
Lopetan syömisen ja laihdun kuukaudessa 20 kiloa.
Mikään ei huvita.
Toivon ettei niin käy.
Kavereiden saralla menee sentään paremmin.
Pääsin jälleen sopimaan vanhan ystäväni kanssa välimme, hyvä vai huono juttu, siitä en tiedä.
Harrastus asiaa en taas ole saanut lainkaan eteenpäin.
Mun piti tällä viikolla mennä kokeilemaan yhtä hevosta, mutta jaksaminen ei riittänyt.
Aluksi olin todella innoissani, mutta en enää.
Tuskin pääsen kesällä sinne leirillekkään. Se olisi pitänyt varata jo aikoja sitten.
Paikkoja ei juurikaan ole enää jäljellä. Entäs sitten?
Ratsastusleiri on aina ollut yksi mun kesän kohokohdista.
Asiat muuttuu ja mä vihaan muutoksia.
Vielä 15 minuuttia ennenkuin bussi tulee ja palaan takaisin.
Matkassa tosin menee reilu puoli tuntia, mikä sujuu rattoisasti musiikin parissa.
Loppu illan vietän huoneessani, nieleskellen pahaa oloa.
Odotan niitä huutoja ja sanktioita, mitä tulen saamaan.
Huomasin juuri, kuinka ne yrittivät soittaa. Varmaankin kyselevät missä viivyn.
Kouluhan loppui jo yhdeltä, mutten mä ollut siellä taaskaan.
Oon saanut paljon ideoita blogiin liittyen.
Niitä en paljasta kuitenkaan ihan vielä.
Ainiin, huomasitte myös varmaan uuden ulkoasun!
Kiitos siitä kuuluu ystävälleni Jennille, jonka blogin löydätte lukulistaltani
tai suoran linkin aivan sivun alaosasta.
Tämän julkaistuani taidan mennä sauhuille, ennenkuin astun bussiin.
~ Kuulemisiin
Tässähän on vierähtänyt jo tovi jos toinenkin.
Yritin kyllä aiemmin kirjoittaa, mutta netti rupesi temppuilemaan.
Argh! Kaiken lisäksi, koko googleni jäi viikoksi auki, eli vapaasti muiden käyttöön. D:
Mitään tuhoja en vielä ole huomannut, kenties niitä ilmenee.
Taas on sattunut ja tapahtunut, enemmän kuin jaksan kirjoittaa.
Kuviakin olisin tahtonut kovasti laittaa, mutta eipä tämä suostunut niitä koneelle siirtämään.
Juuri sitä mun tuuria. Noh, joskus toiste sitten.
Aloitetaan huonoista uutisista.
Olin jälleen yhden yön hatkassa.
Jonka jälkeen tämä samainen kaveri, joka on tehnyt näin ennenkin
- pisti välit poikki, kokonaan, lopullisesti taas.
Soitto tuli juuri sen jälkeen, kun..
Olin viillellyt. Miettinyt elämäni lopettamista, joka oli näin lähellä.
Lisää itsetuhoisia ajatuksia pamahti mieleeni.
Mitään peruuttamatonta ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua.
Olin aivan poissatolaltani, pelkäsin itseäni, sillä en ollut oma itseni.
Siitä lähtien mut on yritetty saada puhumaan.
Mä en vain pysty luottamaan. En halua kertoa, enkä osaa.
Kaikkea en aio paljastaa, nehän lähettäisi mut samantien sairaalaan.
Sitä mä vähiten toivon. Se mua vasta alkaisikin ahdistaa.
Ja tämän kaiken, koulusta lintsailun yms takia kaikki suunnitelmat menivät piloille. Mun piti mennä kaverin kanssa suomen tivoliin lauantaina, mutta liikkumavapaudenrajoitushan iskettiin heti päälle kun reissusta palasin. Mua harmitti lähinnä kaverin puolesta, joka oli varmasti pettynyt. Ajatus siitäkin, miten hän sen ottaisi sai mut murtumaan entistä enemmän. Olin pettänyt lupaukseni. En ollut ajatellut sitä, ennen kuin olin lähtenyt mukaan tyhmyyksiin.
Sain äitini huolestumaan jälleen voinnistani.
Miksi mun täytyy aina kusta asiat?
Olen kaiken pahan alku ja loppu, aivan kuten tämä minun entinen paras ystävänikin antoi ymmärtää.
Hyvät uutiset. Ne ovat nyt aika kortilla. Muutaman keksin kuitenkin.
Huomenna on masennuksen maanantai, mutta minähän menen kouluun.
Ensimmäiset tunnit ovat kotitaloutta, mikä on ihan jees.
Eilen kävin tivolin sijaan kaverini kanssa kuvaamassa, ja hän sai kuin saikin minusta yllättävän hyviä otoksia. Ehkä minäkin onnistuin ihan siedettävästi, vaikka aloittelija olenkin. Ainakin hän tuntui tykkäävän, mikä on tärkeintä! Ehkä tämäkin hiukan lepytteli häntä. (:
Hetki sitten lopetimme surullisen leffan katselun. Loppu illan vietän koneella avautuen tänne siitä kuinka paskaa elämäni on. Ei nyt sentään, löysinhän mä jotain pieniä iloja, tämän kaiken katastrofin keskeltä.
Olen aika varma, että jotain mistä halusin puhua unohtui, mutta silloin se tuskin oli mitään kovin tärkeää. Toivon tosiaan, että saisin palautetta siitä mitä haluaisitte minun kirjoittavan? Onko blogissani jotain häiritsevää?
Ainiin! Etsin myös uusia luettavia blogeja listalleni.
Kaikki ovat nimittäin kadonneet uuden käyttäjän, sekä vanhan romu koneen hajottua. Loppuun vielä eilisen paras otos minusta, joka lopulta päätyi myös facebookkiin profiilikuvakseni!
Tässä siis minä, älkää säikähtäkö. ;3
- Kiitos & Kumarrus
