KASVUKIPUJA

Mulla meni pitkään aika mukavasti...

Sitten tapahtui jotain ja masennus sai vallan.
Mun itsehillintä petti ja pahasti.

Siitä seurasi eilinen, huonosti nukuttu yö - koska muhun sattui.
Ihan oikeasti sattui, todella paljon.

Niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

Mä tosiaan ajattelin, että tänään olisi mun viimeinen päivä.
Ehkä se onkin, en mä tiedä, eikä kukaan muukaan.

Oon enemmän kuin hukassa.
En tahdo enää olla osa tätä maailmaa.

Mun kasvot, kädet, jalat ja rintakehä.
Ne on kaikki ruhjeilla. 

Sen enempää valittamatta, julkaistaanpa vähän kuvia.

Kävimme läheisellä "rotkolla" ja siellä oli hylätty asuntovaunu.

Talvi saapui vihdoin tänne eteläänkin.

Mulla ei ole sanoja, jotta voisin kirjoittaa pidemmin.

Voin pahoin, mutta ratkaisu siihen - lisätään lääkitystä ja lukitaan huoneeseensa.
Ei ole vastaus, mun pää tulee räjähtämään tällä menolla.

Tosiaan mun työharjoittelu Faunttaressa päättyi vuoden vaihteessa.
Samalla tuli täyteen vuosi siitä, kun muutin tänne Kellokoskelle.

Sain mittariin myös ruhtinaalliset 17 vuotta.
Joista suurin osa on ollut pelkkää paskaa.

Nyt kuuntelen päivittäin sitä, kuinka mun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni.
Mennä kouluun, nyt, heti, tällä samalla sekunnilla.

Uskokaa tai älkää, mä yritän, muttei se ole helppoa.
Jos voisin, muuttuisin kouluksi. 

Ei ole mitään herkkua olla päivät pitkät neljän seinän sisällä.

Eräänä kauniina päivänä, kun kaikki oli vielä hyvin.
Kävimme aiemmin jo tutuksi tulleen ystäväni Jennin kanssa ottamassa uusia kuvia minusta.
Iso kiitos siis hänelle mahtavista kuvista ja korvaamattomasta tuesta! ♥