JÄÄTUULET

Olen ollut todella laiska taas tämän blogin suhteen.
Mun päivät on kulunut tallilla - kyllä.
En mä kyennyt olemaan kuin viikon erossa hevosista.
Tosin, ponit on ottaneet kaiken ilon irti mun yksi kätisyydestä?
Onko se edes sana...

Ainiin, se leikkaus.
Kaikki meni hyvin, maanantaina kävin terkkarissa ottamassa hakaset haavasta pois.
Pääsiäisen jälkeen pääsen eroon kantositeestä ja saan alkaa kuntouttaa kättä.
Jes, jes, jes.

Haava on tosi siisti, jopa terkkarissa ihmeteltiin sitä.
Kivut ovat olleet tosi pientä verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen leikkausta.
Tai sitten mulla on vaan korkea kipukynnys, kuten lääkäri väitti.

Aika on käynyt välillä tooodella pitkäksi.
Mulla oli siis hyvää aikaa aloittaa Netflix:ssä uusi sarja, nimittäin Glee.
Joskus nuorempana tuli sitä välillä katsottua.
Silloin kun olin yksinäinen ja masentunut, syrjäytynyt paska.
Oonhan mä sitä vieläkin, mutta nykyään oon ihan sujut sen kanssa.

Mistä tulikin mieleen, että mun vointi on ollut pelottavan pitkään aika tasainen.
Lukuunottamatta kaikkia itkukohtauksia, kun oon sivusta katsellut muiden onnea.
Onnea, jota mä en tuu koskaan saamaan.

Musta tuntuu, että mun kaveritkin on etääntymässä.
Ne tekee ohareita, voi toki olla että kuvittelen kaiken.
Otan kai liian helposti itseeni, ei saisi olla niin herkkä.

Helvetti, mä olen tänään synkkänä. Ei ehkä pitäisi.
Jospa siirtyisin pois koneen äärestä, kävisin takaisin nukkumaan.
En saanut viime yönä juuri ollenkaan nukutuksi, mistälie sekin johtui.

Oon saanut paljon uusia ideoita blogin suhteen.
Aiheita mistä voisin joku kerta kirjoittaa.
- Mutta kun en koskaan saa aikaiseksi mitään.

Tulin jo eilen kotiin pääsiäisen viettoon.

Nyt ei irtoa enempää tekstiä, joten seuraavaan kertaan.

MURTUNUT

Nyt on tilanne se, että...

Sain viimein työpaikan K-Supermarketista - ilman lävistyksiä.
Noh, olin siellä maanantaina ensimmäistä päivää ja pidin kovasti.

Töistä tultuani lähdin tallille ja kuinkas kävikään.

Hevonen kaatui ja minä mursin solisluuni.
Sinne meni sekin työpaikka, sillä tämän parantelu kestää ainakin 1-2kk.

Kärsin hirveistä kivuista muutaman päivän, koska laitoksen mukaan "sain vain kovan tällin."
Mikään ei kuulemma voi olla murtunut, koska ihoni ei vaihtanut väriä.

Keskiviikkona sain kuitenkin tarpeekseni ja soitin päivystykseen, jotka kehottivat tulemaan lääkärille. Jonotettiin siellä useampi tunti ja sillä välin röntgen ehti mennä jo kiinni. Lääkäri käski tulemaan seuraavana päivänä uudelleen kuvattavaksi, sekä määräsi kovat määrät särkylääkettä. Epäilys oli kuitenkin, että solisluu on murtunut.

Torstai aamusta röntgeniin, sen jälkeen uudelleen lääkärille. Kuvista sitten paljastui karu totuus.
Solisluu todella oli murtunut, mutta palaset olivat niin erillään toisistaan, että lääkärikin oli kahden vaiheilla. Yleensä solisluu paranee itsekseen ja hoidoksi riittää kantoside. Harvoissa tapauksissa solisluuta lähdetään korjaamaan leikkauksella, sillä siinä on aina omat riskinsä.

Lääkäri soitti kysyäkseen ortopedin mielipidettä, joka oli suora - se on leikattava.
Muuten parantuminen pitkittyy, eikä se välttämättä pääse itsekseen luutumaan kunnolla.
Paremmat ja varmemmat tulokset saadaan tässä tilanteessa siis leikkauksella.

Maanantaina aamusta lähden leikkaukseen.

Kaikki kyselevät, että pelottaako mua.
- Ei, ei pelota.

Paitsi se, että mitä jos en saa enää koskaan ratsastaa?
Aika moni on ollut hyvinkin yllättynyt siitä, että mä haluan vielä takaisin hevosen selkään.
Jopa mun äiti ehti kuvitella, etten koskisi hevosiin enää ikinä.

Väärin.

Mua harmittaa todella paljon, niin tuon työpaikan kuin mun harrastuksenkin puolesta.

Tämän enempää en nyt kirjoita, koska yhdellä kädellä se on jokseenkin haasteellista.